Hyvin on mennyt.

Päätin siirtyä toiseen paikkaan.

juomatonko.blogspot.com

Katsoin kalenteria ja pitkästä aikaa, se ei aiheuttanut mitään ahdistusta. Töitä on mukavasti ja vapaapäiville ajattelin kuntosaleilua. Ei tarvinnut aivojen sopukoissa salassa pohtia krapulapäiviä. Aikaa on niin paljon enemmän ja varsinkin sitä vapaa-aikaa.

Näin vanhemmiten, ne krapulatkin on muuttuneet ja pahentuneet. Ensin tulee se pahin päivä, kun luulee kuoleman tulevan, sen jälkeen on helposti 3 päivää niin väsynyt, että arki kuormittaa aivan liikaa. Sitten on pari hyvää päivää ja kaikki alkaa mahdollisesti alusta.  Näin kahden viikon päihteettömyyden jälkeen alkaa oikeasti olla se todellinen olo, millainen ja missä kunnossa ja voinnissa olen. Ja tämä on melko hyvä olo.

Tälle viikollekin on tiedossa mukavia juttuja ja en todellakaan halua pilata kaikkea juomalla itselleni huonon olon. Tätä täytyy aktiivisesti miettiä nyt. Universumi antaa sen mitä ajattelee,

Nyt voisi katsella kivoja zemppivideoita ja pitää tää olotila päällä. Täytyy myös valmistautua niihin päiviin, kun tulee se houkutus viinanpirulle. Miten itseäni sitten muistutan, että en halua mitään siitä elämästä, mitä päihtyminen tarjoaa.

Vahva olo.Stay strong-sanon itselleni!

Vasta 2 viikkoa. Tuntuu, kuin aikaa olisi kulunut paljon enemmän. Olo hyvä, ei mielitekoja päihteisiin.

Tuntuu vähän nololle iloita kahdesta viikosta. Sehän kuulostaa, kuin olisin ennen ihan jatkuvasti juopotellut. Tosiasiassa välillä minulla on ollut useampi kuukausi väliä ja välillä olen juonut kerran kuussa ja sitten on aikoja, kun olen ottanut useamminkin, jopa useasti viikossa.  Aiemmin en ole varmaankaan päättänyt, että lopettaisin kokonaan. Jotenkin mennyt niin, että, kun on juonut niin helposti sitten tullut niitä "tilaisuuksia", että yllättäen onkin juonut joka viikonloppu, milloin minkäkin kissanristiäisen takia. Ehkä etäisesti ihaillut ihmisiä, jotka ovat päättäneet lopettaa alkoholin käytön kokonaan. Miten hyvin he voivat nyt, siitä minäkin haaveilen.

Edelleenkin tulee paljon mieleen niitä huonoja muistoja, mitä kännipäissään on elänyt. Joku suojelusenkeli minulla on ollut matkassa. On ihme, ettei minulle ole sattunut mitään peruutamattomasti pahaa. Mahdollisuudet siihen on ollut olemassa koko ajan.

Mutta nyt on sellainen piste elämässä saavutettu, että pystyn sanomaan sen itselleni rehellisesti. Alkoholi ei sovi minulle milläänlailla.  Jos alkoholia voi käyttää fiksusti, minä en osaa sitä. Minun ei kannata päihdyttää itseäni. Alkoholi ei tee mitään hyvää minulle. Se ei tee nykyään edes mukavaa nousuhumalaa. Olen iloisempi selvinpäin. Välillä jopa hyvin vähäisestä määrästä muisti pätkii seuraavana päivänä.

2 viikkoa on hyvä alku. Minulla oli aivan ihana viikonloppu. oli hyvää syömistä, oli herkuttelua, oli mukavaa tekemistä, oli liikuntaa, aurinkoa ja hyvää mieltä. Oli hyvä olo koko ajan.Minulla on hyvä ja levännyt olo. Ja viikonloppukin tuntui pitemmälle, kun ei mennyt aikaa hukkaan krapulassa. Minulla oli sellainen viikonloppu, kuin mitä olen ihastellut ja haaveilllut.

Nyt uuteen viikkoon.Sen tiedän, että tällä viikolla tulee houkutus.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Perjantai ja vapaa viikonloppu tiedossa. Tänään vielä työpäivä edessä. Ei tee mieli juoda.

Ei minun yleensäkään tee mieli juoda. Sanoisinko 9 kertaa kymmenestä, minun ei tee mieli juoda. Miksi sitten juon? Joku minussa aktivoituu, kun puoliso haluaa juoda tai vaikka siskoni, joka on myös varmaan paras ystäväni, ehdottaa muutamaa. En osaa kieltäytyä tai olla humaltuvien ihmisten seurassa selvinpäin. En halua edes. Kännistä puolisoa on helpompi katsoa ja haistella sitä hirvittävää tupakanhajua, jos itsekin ottaa, juo ja polttaa. Siinä on yksi minun syy. Naurettavaa.

Nyt odotan rennolla mielin viikonloppua, sillä puolisolla menee viikonloppu työn merkeissä. Ihanaa, ei tarvitse edes jännittää, että alkaako toisella suu napsamaan vai mitä tapahtuu. Ei minua ole ikinä kukaan pakottanut juomaan, itse olen valintani tehnyt, joka kerta. Mutta miksi valitsen joka kerta väärin, teen itseäni vastaan tietoisen päätöksen?

Ihailen ihmisiä, jotka retkeilee, ulkoilee, käy elokuvissa, kahviloissa, tekee mukavia asioita. Haluan olla itsekin sellainen. Mutta 9 kertaa kymmenestä, makaan mieluummin krapulassa kotona ja käytän vähäiset rahani johonkin ihan muuhun.

Tai no, en mieluummin, mutta niin minä olen valinnut. Liian monta kertaa. Tähän, kun joku viisas osaisi sanoa, miksi teen näin? Sehän on sama, kuin juoksisin päin seinää, kivusta huolimatta, yhä uudelleen ja uudelleen. Tietoisesti itseään satuttaen, mutta kuitenkin siitä valittaen ja kysyen, millä sen kivun saa loppumaan.

Mutta tänään en juokse päin seinää. Tänään nautin auringosta, työpäivästä, ihanasta koti-illasta. Aamulla on sitten kiva herätä ja lähteä esikoisen kanssa kaupungille. Todennäköisesti olemme ihailemiani ihmisiä ja mennään kahvilaan. Viikonloppuna en satuta itseäni ja teen hyviä valintoja. Päivä kerrallaan, valitsen oman hyvinvointini.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hyvä olo.Päivärytmi ja unirytmi alkaa olla kohdillaan.

Kiitollinen olo aamulla herätessä, kun ei ole tupakanmaku suussa ja väsynyt jo valmiiksi.

Lopetin jo muutama vuosi sitten tupakanpolton.Mutta tuota viihdetupakointia en ole osannut lopettaa. Nuorempana poltin muutamia vuosia ja siihen aikaan oli ihan normaalia, että kerran viikossa joi alkoholia. Eihän se silloinkaan hyvää tehnyt ja nyt,kun mietin, miten minä olen jo silloin rääkännyt nuoren tytön kehoani, kauhistuttaa. Ja miten se sai minut aivan toiseksi ihmiseksi muuttumaan.  Luulin olevani humalassa se kaunis,rietas ja onnellinen. Mutta enhän minä ollut. Olin varmaan jo nuorena masennukseen taipuvainen, en tuntenut olevani samanlainen, kuin muut. Ja enhän minä ollutkaan.

Mutta humalassa kuuluin joukkoon ja olin samanlainen, kuin muut. Oikeassa elämässä minua kauhistutti jo nuorena maailman pahuus ja luonnon tuhoaminen. Äiti aina luuli, että kuljin vaaleanpunaisissa unelmissa, mutta oikeasti mielen täytti kaikki muu, kuin ihanat asiat. Ehkä tällainen herkkä ihminen on sitten otollista maaperää viinanpirulle.

Elämä muuttui sinä päivänä, kun sain tietää odottavani ensimmäistä lasta. Se oli perjantai ja odotin soittoa verikokeesta, sillä omat testit ei näyttänyt mitään. Silloin muistan ajatelleeni, että jos tulos on negatiivinen, niin onpahan hyvä syy juoda suruun. Sillä ainahan oli joku syy keksittävä. Silloin nuorena ja nyt keski-ikäisenä. Aina löytyy hyvä syy. Ja kerrankos sitä. Sinä perjantaina juomat jäi hakematta ja tupakanpoltto loppui seinään. Minun ei tehnyt mieli kumpaakaan. Nyt minulla oli jotain niin arvokasta, että se voitti kaiken muun. Tätä ihanaa tasaista elämää, päihteetöntä elämää kesti toistakymmentä vuotta. Ja se oli normaalia. Tänä päivänä haaveilen saavani sen tunteen takaisin. Ettei tulisi mieleen laskea päiviä.

Elämähän ei mene niin, kuin on ajatellut. Tai en tiedä, olinko edes ajatellut elämääni. Eräänä päivänä vain aloin ajattelemaan, että eihän tässä voi olla kaikki. No, ei ollut ei. Pikkuhiljaa alkoi taas juominen kiinnostaa ja näin jälkikäteen ajatellen, aika nopeasti se taas oli vakiintunut käytäntö. Kun erosin, tissuttelu oli sen jälkeen helppoa. Ja kun sitten olin onneton ja masentunut, niin sehän oli hyvä syy juoda lisää. Nyt jo huomaan tätä kirjoittaessa, että ei minulla ole koskaan ollut normaalia suhdetta alkoholiin. Jos nyt on edes mahdollista ajatella, että itsensä myrkyttäminen voisi ikinä olla normaalia.

Pari vuotta meni tosi huonosti ja jopa yritinkin juoda itseni hengiltä. Niin paljon itseäni vihasin, sillä olinhan jättänyt hyvän miehen, hyvän elämän ja lapsiraukat kahden kodin asukeiksi. En nukkunut oikeastaan muuta, kuin kännissä. Sitten oli tullut se pohjakosketus. Suunta vain ylöspäin. Ja se suunta on ollut, kuin pörssikurssi käppyrä. Hitaasti nouseva, välillä laskuja, mutta pitkänajan ennuste on plussan puolella.

Ja nyt minä tajuan, että jos en tee radikaalia muutosta, kohta on taas mennyt 10 vuotta ja olen samassa pisteessä, kuin nyt.

Tänään on se minun loppuelämän ensimmäinen päivä. Lämmin syysaamu, aurinko paistaa, vähän jo ruskaa luonnossa. Oi, kuinka aamukahvi maistuukaan hyvälle.