Hyvä olo.Päivärytmi ja unirytmi alkaa olla kohdillaan.

Kiitollinen olo aamulla herätessä, kun ei ole tupakanmaku suussa ja väsynyt jo valmiiksi.

Lopetin jo muutama vuosi sitten tupakanpolton.Mutta tuota viihdetupakointia en ole osannut lopettaa. Nuorempana poltin muutamia vuosia ja siihen aikaan oli ihan normaalia, että kerran viikossa joi alkoholia. Eihän se silloinkaan hyvää tehnyt ja nyt,kun mietin, miten minä olen jo silloin rääkännyt nuoren tytön kehoani, kauhistuttaa. Ja miten se sai minut aivan toiseksi ihmiseksi muuttumaan.  Luulin olevani humalassa se kaunis,rietas ja onnellinen. Mutta enhän minä ollut. Olin varmaan jo nuorena masennukseen taipuvainen, en tuntenut olevani samanlainen, kuin muut. Ja enhän minä ollutkaan.

Mutta humalassa kuuluin joukkoon ja olin samanlainen, kuin muut. Oikeassa elämässä minua kauhistutti jo nuorena maailman pahuus ja luonnon tuhoaminen. Äiti aina luuli, että kuljin vaaleanpunaisissa unelmissa, mutta oikeasti mielen täytti kaikki muu, kuin ihanat asiat. Ehkä tällainen herkkä ihminen on sitten otollista maaperää viinanpirulle.

Elämä muuttui sinä päivänä, kun sain tietää odottavani ensimmäistä lasta. Se oli perjantai ja odotin soittoa verikokeesta, sillä omat testit ei näyttänyt mitään. Silloin muistan ajatelleeni, että jos tulos on negatiivinen, niin onpahan hyvä syy juoda suruun. Sillä ainahan oli joku syy keksittävä. Silloin nuorena ja nyt keski-ikäisenä. Aina löytyy hyvä syy. Ja kerrankos sitä. Sinä perjantaina juomat jäi hakematta ja tupakanpoltto loppui seinään. Minun ei tehnyt mieli kumpaakaan. Nyt minulla oli jotain niin arvokasta, että se voitti kaiken muun. Tätä ihanaa tasaista elämää, päihteetöntä elämää kesti toistakymmentä vuotta. Ja se oli normaalia. Tänä päivänä haaveilen saavani sen tunteen takaisin. Ettei tulisi mieleen laskea päiviä.

Elämähän ei mene niin, kuin on ajatellut. Tai en tiedä, olinko edes ajatellut elämääni. Eräänä päivänä vain aloin ajattelemaan, että eihän tässä voi olla kaikki. No, ei ollut ei. Pikkuhiljaa alkoi taas juominen kiinnostaa ja näin jälkikäteen ajatellen, aika nopeasti se taas oli vakiintunut käytäntö. Kun erosin, tissuttelu oli sen jälkeen helppoa. Ja kun sitten olin onneton ja masentunut, niin sehän oli hyvä syy juoda lisää. Nyt jo huomaan tätä kirjoittaessa, että ei minulla ole koskaan ollut normaalia suhdetta alkoholiin. Jos nyt on edes mahdollista ajatella, että itsensä myrkyttäminen voisi ikinä olla normaalia.

Pari vuotta meni tosi huonosti ja jopa yritinkin juoda itseni hengiltä. Niin paljon itseäni vihasin, sillä olinhan jättänyt hyvän miehen, hyvän elämän ja lapsiraukat kahden kodin asukeiksi. En nukkunut oikeastaan muuta, kuin kännissä. Sitten oli tullut se pohjakosketus. Suunta vain ylöspäin. Ja se suunta on ollut, kuin pörssikurssi käppyrä. Hitaasti nouseva, välillä laskuja, mutta pitkänajan ennuste on plussan puolella.

Ja nyt minä tajuan, että jos en tee radikaalia muutosta, kohta on taas mennyt 10 vuotta ja olen samassa pisteessä, kuin nyt.

Tänään on se minun loppuelämän ensimmäinen päivä. Lämmin syysaamu, aurinko paistaa, vähän jo ruskaa luonnossa. Oi, kuinka aamukahvi maistuukaan hyvälle.