Perjantai ja vapaa viikonloppu tiedossa. Tänään vielä työpäivä edessä. Ei tee mieli juoda.

Ei minun yleensäkään tee mieli juoda. Sanoisinko 9 kertaa kymmenestä, minun ei tee mieli juoda. Miksi sitten juon? Joku minussa aktivoituu, kun puoliso haluaa juoda tai vaikka siskoni, joka on myös varmaan paras ystäväni, ehdottaa muutamaa. En osaa kieltäytyä tai olla humaltuvien ihmisten seurassa selvinpäin. En halua edes. Kännistä puolisoa on helpompi katsoa ja haistella sitä hirvittävää tupakanhajua, jos itsekin ottaa, juo ja polttaa. Siinä on yksi minun syy. Naurettavaa.

Nyt odotan rennolla mielin viikonloppua, sillä puolisolla menee viikonloppu työn merkeissä. Ihanaa, ei tarvitse edes jännittää, että alkaako toisella suu napsamaan vai mitä tapahtuu. Ei minua ole ikinä kukaan pakottanut juomaan, itse olen valintani tehnyt, joka kerta. Mutta miksi valitsen joka kerta väärin, teen itseäni vastaan tietoisen päätöksen?

Ihailen ihmisiä, jotka retkeilee, ulkoilee, käy elokuvissa, kahviloissa, tekee mukavia asioita. Haluan olla itsekin sellainen. Mutta 9 kertaa kymmenestä, makaan mieluummin krapulassa kotona ja käytän vähäiset rahani johonkin ihan muuhun.

Tai no, en mieluummin, mutta niin minä olen valinnut. Liian monta kertaa. Tähän, kun joku viisas osaisi sanoa, miksi teen näin? Sehän on sama, kuin juoksisin päin seinää, kivusta huolimatta, yhä uudelleen ja uudelleen. Tietoisesti itseään satuttaen, mutta kuitenkin siitä valittaen ja kysyen, millä sen kivun saa loppumaan.

Mutta tänään en juokse päin seinää. Tänään nautin auringosta, työpäivästä, ihanasta koti-illasta. Aamulla on sitten kiva herätä ja lähteä esikoisen kanssa kaupungille. Todennäköisesti olemme ihailemiani ihmisiä ja mennään kahvilaan. Viikonloppuna en satuta itseäni ja teen hyviä valintoja. Päivä kerrallaan, valitsen oman hyvinvointini.